Kuvataiteen professori Teemu Mäki, teatteriohjaaja ja toimittaja Susanna Kuparinen ja teatteriohjaaja Lauri Maijala keskustelevat politiikan ja taiteen suhteesta. Ristiriita vai elinehto?
Teemu Mäen alustus lähestyi aihetta kolmesta näkökulmasta: taiteen tehtävän, avantgarden ja taiteen vaikuttavuuden.
Ensimmäinen taiteen tehtävistä on antaa nautintoa, tarjota arjen tosiasioiden unohtamista (eskapismi), pakoa todellisuudesta ja ”akkujen lataamista”. Toisaalta tehtävä voi olla pyrkimys todellisuuden kohtaamiseen ja kriittiseen ajatteluun sekä herättämään kysymyksiä, lietsomaan osallistujia yhteiskunnalliseen keskusteluun, neropattimyytin kiistämiseen, viisauden tavoitteluun ja joskus siitä kiinni saantiin. Pyrkimys tunne-elämän kehittämiseen, voimaallistamiseen (sinut oman tunne-elämän kanssa) ja vitaalisempaan tunne-elämään. Kysymys kaikessa tässä on ihmisen yhteiskuntasuhteesta.
Avantgarden kaksi näkökulmaa
Kulutuskapitalistinen, jossa ag nähdään hätkähdyttävänä uutuutena , esim. uusina farkkumalleina. Kokemus on kuin hetkellinen parfyymi, joka häipyy, laimenee konservatismiksi. Toisaalta ag voidaan nähdä aitona hyppäyksenä kohti parempaa, esim. saastuttamattomana autona.
Lavea taidehistoriallinen avantgardekäsitys
- Ravisteleva vastapaino arkijärjelle, formalistinen, utooppinen yhteiskuntaidealismi. Vaarana tässä on lässähtäminen pelkäksi ”silmäkarkiksi”.
- Yhteiskuntakriittinen näkemys, ”nenä ruvelle” –poliittinen avantgardismi. Tässä vaara on latistuminen pelkäksi viestinnäksi tai propagandaksi, ”pullopostiksi”.
Molemmissa käsityksissä on hyvää potentiaalia. Nonkonformatismi on ristiriidassa vallitsevan kanssa. Ei mitään arvoja tai itsestäänselvyyksiä, vain jatkuva epäily.
Taiteen vaikuttavuudesta
- Markkinalogiikka vaatii riittävän yleisön
- Etujoukko- tai avainjoukkoteoria, vrt. Immanuel Kant. Harva on lukenut, mutta vaikutus leviää, ”tihkumisteoria”.
- Kiistetään massoja ynnäävä vaikutus. Yhden ihmisen kokoinen maanjäristys on yhteiskunnallinen tapahtuma, siis yhden ihmisen yleisö riittää.
Hajahuomioita
Susanna Kuparinen tekee vahvasti näkökulmitettua, mutta faktatarkistettua sisältöä. Hänen tekemänsä dokumentti kaupunginvaltuuston työstä osoittaa edustuksellisen demokratian traagisesti ontuvaksi.
Arvorelativismi on väistymässä ja se on hyvä. Toisaalta arvorelativismi voi olla valaisevampaa kuin arvo-objektivismia. Uusmoralismi on arvo-objektivismin kautta nousussa.
Jos politiikka nähdään vain likaisena pelinä vieraannutetaan ihmiset entistä kauemmas. Tähän syyllistyvät myös toimittajat.
Vasemmistovaltuutetutkaan eivät elä niin kuin opettavat.
Aikoinaan Suomessa rakennettiin hyvinvointivaltio ilman fyrkkaa, nyt fyrkkaa on, mutta hyvinvointiyhteiskuntaan ei ole enää varaa.
”Kerran viikossa hammashygieenikolle” porukalta, jotka käyttävät yksityistä hammashoitoa KELA-tuet pois.
Ei utopioita, mieluummin näkymiä eli omiin havaintoihin perustuvia näkemyksiä. Myös suru ja kiukku ovat rakentavia.
Irrationaaliset loikat (esim. yhtäkkiä kaikki rakastavat toisiaan) tuskin toteutuvat käytännössä.
Tarvitaan uusien kokemustapojen lanseerausta (esim. käveleskely vain).
